Ikävä tutkimustulos: Tällaiset harrastukset ja työt voivat tehdä sinusta tylsän deittisi silmissä
Jos uuden kumppanin löytäminen on ollut vaikeaa, voi yksi siihen vaikuttava tekijä olla harrastuksesi, työsi tai asuinpaikkasi. Tutkimuksen mukaan jos ne ovat tietynlaisia, voivat ne saada sinut vaikuttamaan tylsältä muiden silmissä, kertoo Best Life.
Essexin yliopiston tutkimus on selvittänyt tylsimmät ammatit, ominaisuudet ja tavat viettää vapaa-aikaa keräämällä tietoja 500 ihmiseltä viidessä eri kokeilussa. Tämän myötä selvisi, että ihmisten mielestä tylsimmät harrastukset ovat kirkossa käyminen, television katsominen ja lintuharrastus.
Tutkimus sai selville myös, että osallistujien mielestä pienissä kaupungeissa ja kunnissa asuvat ovat tylsempiä verrattuna isoissa urbaaniympäristöissä asuviin. Tylsimpiä töitä sen sijaan olivat data-analyysi, kirjanpito, siivoaminen ja pankkityö.
Jos tuloksia ynnää yhteen, olisi Best Lifen mukaan yleisesti tylsä ihminen siis uskonnollinen datatyötä tekevä henkilö, joka asuu pienellä paikkakunnalla ja tykkää katsoa televisiota. Tutkimus julkaistiin Personality and Social Psychology Bulletin -lehdessä.
Ikäviä seurauksia
Tutkimuksella haluttiin selvittää, miten tylsäksi mielletyksi tuleminen voi vaikuttaa ihmisiin. Tutkimus paljastikin, että yleisesti stereotyyppisesti tylsistä ihmisistä ei pidetä, koska ihmiset haluavat välttää heitä heidän luonteestaan tekemiensä ennakkokäsitysten takia.
”Tämä tutkimus osoittaa, miten vakuuttavia tylsyyden käsitykset ovat ja miten ne voivat vaikuttaa ihmisiin”, tutkimusta tekemässä ollut tohtori Wijnand Van Tilburg kommentoi.
”Käsitykset voivat muuttua, mutta ihmiset eivät välttämättä käytä aikaansa jutellakseen heille, joilla on ’tylsät’ työt ja harrastukset ja sen sijaan välttävät heitä. He eivät saa mahdollisuutta todistaa muiden olevan väärässä ja rikkoa näitä negatiivisia stereotypioita”, hän jatkoi.
”Se tosiasia, että ihmiset valitsevat vältellä tällaisia ihmisiä, voi johtaa sosiaaliseen hyljeksintään ja lisätä yksinäisyyttä, mikä todella vaikuttaa negatiivisesti heidän elämiinsä”, Van Tilburg lisäsi.
Voit tutustua tutkimukseen lisää täällä.
Lähde: Best Life
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tässä taitaa tulla 12 rehellistä syytä, miksi olet sinkku
- Tämän takia naisesta ei kuulu kolmansien treffien jälkeen enää mitään
- Älä pistä ainakaan näitä värejä ensitreffeille päällesi
- 10 hyvää syytä deittailla yksinhuoltajaa
- Tehosta deittailuasi tekoälyn avulla – 5 AI:n tuomaa apua treffailuun
- Mieti näitä 10 asiaa ensin ennen kuin suostut toiseksi naiseksi/mieheksi
- Poista tämä yksi kuva heti deittiprofiilistasi – kukaan ei halua nähdä sitä
- Tinder on paljastanut vuoden 2025 suosituimmat treffitrendit – luojan kiitos tämä vuosi on kohta ohi
- Älä sorru näihin 5 treffailuun liittyvään virheeseen – kunnioita itseäsi
- Älä mene noudattamaan näitä yleisiä deittailuvinkkejä
- Poista tämä yksi kuva heti deittiprofiilistasi – kukaan ei halua nähdä sitä
- Tämän takia naisesta ei kuulu kolmansien treffien jälkeen enää mitään
- Tässä taitaa tulla 12 rehellistä syytä, miksi olet sinkku
- Tinder on paljastanut vuoden 2025 suosituimmat treffitrendit – luojan kiitos tämä vuosi on kohta ohi
- Nainen lähettää Tinder-deitille viestin – on vastauksesta hämillään
- 10 merkkiä siitä, että tulet aina olemaan sinkku
- Älä sorru näihin 5 treffailuun liittyvään virheeseen – kunnioita itseäsi
- Rakenna unelmiesi mies – voit käyttää näistä 40 vain kolmea
- Mies luulee olevansa sinkku, mutta ei olekaan
- Älä mene noudattamaan näitä yleisiä deittailuvinkkejä