Mausta seksielämääsi tuhmien puhumisella – 3 tärkeää neuvoa, joilla vasta-alkajakin onnistuu
Jos seksielämä tuntuu kaipaavan piristysruisketta, on yksi tapa kokeilla tuhmien puhumista. Tämä tapa voi tuoda seksiin uusia ulottuvuuksia, jos kumpikin osapuoli kokee puheet miellyttäviksi.
Suomalaisista lähes kolmannes (30%) puhuu tuhmia kumppanilleen, kun taas hieman useampi (37%) jättää rivot puheet muiden jutuksi. Tämä on selvinnyt Kaalimato.comin tutkimuksesta, josta sisarsivustomme Nainen.com on uutisoinut.
Jos tuhmia puheita haluaisi kokeilla, mutta vasta-alkajana ei tiedä, mistä lähteä liikkeelle, tai haluaisi vain hioa olemassa olevia taitojaan, voi näistä neuvoista olla iloa. Nämä neuvot ovat peräisin Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikaiselta.
Harjoittele ensin
Lähde liikkeelle tuhmien puhumisessa harjoittelemalla sitä ensin mielessäsi. Mieti, millaiset sanat ja toteamukset tuntuvat sopivan omaan suuhun. Muista, että itsevarmuus ja aitous ovat usein viehättävämpää kuin ulkoa opetellut, päälle liimatun kaltaiset vuorosanat.
Aloita pienestä
Jos et ole ennen puhunut tuhmia sängyssä, lähde liikkeelle pienin askelin. Tarkkaile samalla, millaisen vastaanoton puheesi saavat kumppaniltasi. Voit helposti muokata sanavalinnoilla sävyä erilaisiin tilanteisiin ja hetkiin sopivaksi.
Keskustele jälkikäteen
Kun seksisessio on ohi, kannattaa keskustella kumppanin kanssa, millaisia tuntemuksia tuhmat puheet herättivät teissä. Samalla voitte käydä läpi mieltymyksiänne ja seuraavalla kerralla toistaa toimivaksi todettuja juttuja.
Lähde: Nainen.com
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tässä taitaa tulla 12 rehellistä syytä, miksi olet sinkku
- Tämän takia naisesta ei kuulu kolmansien treffien jälkeen enää mitään
- Älä pistä ainakaan näitä värejä ensitreffeille päällesi
- 10 hyvää syytä deittailla yksinhuoltajaa
- Tehosta deittailuasi tekoälyn avulla – 5 AI:n tuomaa apua treffailuun
- Mieti näitä 10 asiaa ensin ennen kuin suostut toiseksi naiseksi/mieheksi
- Poista tämä yksi kuva heti deittiprofiilistasi – kukaan ei halua nähdä sitä
- Tinder on paljastanut vuoden 2025 suosituimmat treffitrendit – luojan kiitos tämä vuosi on kohta ohi
- Älä sorru näihin 5 treffailuun liittyvään virheeseen – kunnioita itseäsi
- Älä mene noudattamaan näitä yleisiä deittailuvinkkejä
- Poista tämä yksi kuva heti deittiprofiilistasi – kukaan ei halua nähdä sitä
- Tämän takia naisesta ei kuulu kolmansien treffien jälkeen enää mitään
- Tässä taitaa tulla 12 rehellistä syytä, miksi olet sinkku
- Tinder on paljastanut vuoden 2025 suosituimmat treffitrendit – luojan kiitos tämä vuosi on kohta ohi
- Nainen lähettää Tinder-deitille viestin – on vastauksesta hämillään
- 10 merkkiä siitä, että tulet aina olemaan sinkku
- Älä sorru näihin 5 treffailuun liittyvään virheeseen – kunnioita itseäsi
- Rakenna unelmiesi mies – voit käyttää näistä 40 vain kolmea
- Mies luulee olevansa sinkku, mutta ei olekaan
- Älä mene noudattamaan näitä yleisiä deittailuvinkkejä